Nurmi-Nallen seikkailumuskarit alkavat syksyllä 2024

Varhaisiän musiikkikasvatus eli muskarit ovat suosittuja pienten lasten musiikkiryhmiä, joissa koulutetut pedagogit ohjaavat lapsia musiikin maailmaan. Tunneilla tutustutaan musiikin elementteihin leikin kautta: rytmi, melodia, harmonia, muotorakenteet ja sointimaailma. Lorut, laulut, musiikkiliikunta, rytmiikkatehtävät, köröttelyt, tanssit ja hoitopöytäleikit kuljettavat osallistujia musiikin seikkailussa. Ryhmiä on aina vauvaikäisistä 6-vuotiaisiin saakka.

Jotakin meiltä puuttuu, pohdittiin keväällä opiston kehittämispäivässä. Meiltä löytyvät Nuput ja Silmut. Ne ovat varhaisiän taiteen perusopetuksen ryhmiä 5-6-vuotiaille lapsille, jotka haluavat tutustua taiteen harrastamisen ja opiskelun maailmaan. Nuput toimivat kuvataidekoulussa ja Silmut käsityökoulussa. Niinpä musiikkikouluun tarvittiin myös omat valmentavat ryhmät.

Syksyn ryhmät:

🪇 vauvat (alle 1v) + huoltaja
🪇 1-2-vuotiaat + aikuinen
🪇 3-4-vuotiaat
🪇 5-6-vuotiaat, soitinmuskari

Opetusta perjantaisin Monitoimitalo Monikossa, Kuntotie 7, Klaukkala.

Muskarivuosi rakennetaan hauskojen ja mielenkiintoisten teemojen ympärille. Aikuisen kanssa on turvallista tutustua musiikin elementteihin ja nauttia yhdessä tekemisestä. Seikkailumuskari ei ole vain musiikkitunti, se on portti uusiin maailmoihin. Kutsumme kaikki uteliaat seikkailijat mukaan matkaan, jossa musiikki, leikit ja tarinat yhdistyvät lumoavaksi kokemukseksi. Täällä lapset voivat päästää mielikuvituksensa valloilleen, tanssia aaltojen kanssa merellä, leikkiä kujeilevien haltijoiden kanssa metsässä ja laulaa yhdessä pilvien kanssa taivaalla turvallisessa ilmapiirissä.

Muskareiden seikkailumestarina toimii varhaisiän musiikipedagogi Terhi Kuparinen, (YAMK).

Tutustu ryhmiin ja ilmoittaudu mukaan:
https://bit.ly/seikkailukurssitsyksy2024
https://bit.ly/taidekoulut24