Erasmus+ -liikkuvuudella buustia pedagogiseen kehittämiseen

Nurmijärven Opiston kautta aikain ensimmäinen Erasmus+ aikuiskoulutuksen liikkuvuushanke (KA122) jakautui kahteen eurooppalaiseen liikkuvuusjaksoon Ruotsissa ja Espanjassa. Hankkeen kautta lisättiin opettajien valmiuksia teknologian hyödyntämisessä musiikin ja kädentaitojen opetuksessa aikuisille vapaassa sivistystyössä ja aikuisten taiteen perusopetuksessa.

Barcelona Fab Lab, kuva Tarja Väisänen

Kädentaitojen opettajaryhmä suuntasi Bacelonan Fab Labin koulutuskeskukseen, jossa on vahvaa osaamista sekä teknologisten innovaatioiden että kestävän kehityksen ratkaisuiden parissa. Fab Lab panostaa uusiin biomateriaaleihin ja esim. biojätteen hyödyntäminen uusien materiaalien raaka-aineena on yksi niistä asioista, joista heidät mm. Suomessa tunnetaan. Matkan tavoitteena oli lisätä osallistujien ymmärrystä teknologisten ratkaisujen ja uusien innovaatioiden hyödyntämisestä aikuisten kädentaitojen opetuksessa. Lisäksi tavoiteltiin materiaalintuntemuksen lisääntymistä uusiutuvia tai kierrätettäviä materiaaleja hyödyntäen. Liikkuvuus toteutettiin sekä job shadowing -menetelmällä että osallistumalla työpajatyöskentelyyn.

Barcelona Fab Lab biomateriaaleja, kuva Johanna Halonen

Kokeilukulttuurista vauhtia tulevaisuushyppyihin

Liikkuvuushankkeeseen osallistuneet opettajat ihastuivat vierailukohteen toimintaympäristössä kokeilukulttuuriin, joka oli läsnä miltei kaikessa toiminnassa. Olipa kyse sitten biomateriaaleista ja niiden muokkauksesta tai värjäilykokeiluista ja tekstiiliprojekteista, kaikessa pyrittiin rohkeiden kokeilujen kautta löytämään uusia ratkaisuja. Erona Espanjassa saatuun kokemukseen oli, että Suomessa on toistaiseksi totuttu valmiiden tuotteiden tekemiseen kokeilujen sijaan. Vähitellen aikuisten opetuksessa olisi kuitenkin mahdollista rohkaista ja antaa tilaa luovuudelle ja taiteellisuudelle, kuten toisaalla jo tehdään.

”Enemmän kokeilua ja protoilua, ei valmiita tuotteita!” (Johanna Halonen, käsityön opettaja)

”Tulevaisuuteen suuntautuvissa ongelmanratkaisutehtävissä ei jääty kiinni reaalimaailman ongelmiin ja mahdollisuuksiin, vaan päästiin ideoinnissa ihan uudelle tasolle. Tällaista työskentelytapaa kaipaisin myös meille enemmän.”  (Annamari Pyöriä, koulutuspäällikkö)

Barcelona Fab Lab erilaisia työstettyjä materiaalipintoja teknologiaa hyödyntäen, kuva Johanna Halonen

Tieto on tehty jaettavaksi

Tutustumis- ja työpajakäynnillä suurimman vaikutuksen osallistujiin teki avoin tiedon jakaminen.

”Tämä on tiedon jakamisen tapa, jolla opiskelijat pääsevät aina toistensa projekteihin käsiksi ja saavat muutettua ja jatkojalostettua niitä. Myös opettajilla on omaan tietoon ja osaamiseen avoin suhtautuminen”, kiteyttää koulutuspäällikkö Annamari Pyöriä. Sama avoimuus jatkuu verkkoalustoilla tavoitteiden ja saavutusten jakamisena kaikille.

Barcelona Fab Lab struktuuritaidetta, kuva Tarja Väisänen




”Jo tehty työ ei mene hukkaan tai katoa, vaikkakin alkuperäinen tekijä poistuu paikalta. Avoin tiedonjako säästää myös energiaa. Kun jo tehdyt virheet ja toimimattomat yhdistelmät on julkisesti tiedossa, niitä on turha toistamiseen tehdä”, havainnollistaa kokemaansa käsityökurssien kouluttaja Anna-Karoliina Tetri.

Mitä tästä opimme?

Liikkuvuushankkeen innoittamana opistolla ryhdyttiin analysoimaan ja kehittämään tapoja, joilla tiedon ja valmiin materiaalin jakamisen kulttuuria voitaisiin aidosti jatkossa vahvistaa. Avoin yhteistyön tekeminen opetushenkilöstön välillä ja oppiainerajat ylittävästi tukee tavoitetta edistää sekä ekososiaalista sivistystä että uusien pedagogisten ratkaisujen löytymistä.

”Omien näytteiden valmistaminen näistä biopohjaisista materiaaleista on tarpeellista, jotta opiskelijani pääsevät myös koskettamaan materiaaleja. Innostumme opiskelijoiden kanssa ehkä myös kokeilemaan valmistusta. Olisipa hienoa jakaa tämä kokemus Barcelonan Fab Labin kanssa.” (Tarja Väisänen, käsityön opettaja) 

Lopuksi on ilo todeta, että ensimmäisen Erasmus+ -liikkuvuuden kautta opistossa löydettiin kansainvälisten verkostojen tuoma potentiaali kehittämistyön ja innovoinnin tukena. Verkostot tuovat opistomaailmaan paljon kaivattua rohkeutta ja näköaloja.

Kuvassa matkaseurue Anna-Karoliina Tetri, Annamari Pyöriä, Johanna Halonen ja Tarja Väisänen.

Nurmijärven Opisto

”Lisätietoa Erasmus+ -ohjelmasta: www.oph.fi/erasmusplus”. Videoissa tämänkin tiedon voi lisätä videon kuvaustekstiin videon alle.