Kädentaidot ja kotitalous

Kädentaidot

Opiston kädentaitojen kurssit sisältävät erilaisia käsityön kursseja puuntyöstöstä ompeluun ja erikoistekniikoihin. Kursseja pidetään ns. pitkinä, koko lukukauden kestävinä kursseina sekä lyhytkursseina. Pitkillä kursseilla voi paneutua tekemiseen ja ottaa toteutettavaksi haastavampiakin projekteja. Lyhytkurssit pyrkivät tuomaan tutuksi jonkin tietyn tekniikan tai tuotteen. Perinteisten käsityötekniikoiden opettelu, käsityötaitojen ylläpito sekä uuden opettelu on merkittävässä roolissa, kun kädentaitojen kursseja suunnitellaan. Opiskelijoiden toiveet ovat hyvänä pohjana suunnittelulle ja myös ajan trendit vaikuttavat tarjontaan.

Kotitalous

Opiston kotitalouskurssit ovat monipuolisia makumatkoja ruoanlaiton ja leipomisen maailmaan. Kursseilla tutustutaan eri maiden ruokakulttuureihin valmistamalla teeman mukaista paikallista ruokaa. Leivontakursseilla toteutetaan suussa sulavia leivonnaisia ja upeita koristeita niihin.

Kurssien ideoinnissa kuunnellaan pitkälti opiskelijoiden toiveita, opiston kestävän kehityksen teemoja sekä ajan trendejä.

  • Lapsille on tarjolla omat kotitalouskurssinsa keittiöseikkailukurssien muodossa. Löydät keittiöseikkailukurssit täältä.
  • Kotitalouteen liittyy vahvasti myös hygieniaosaaminen ja opisto tarjoaa mahdollisuuden hygieniapassin suorittamiseen.
  • Katso kaikki kotitalouskurssit täältä.