Leijonapassi

💚

Olemme saaneet Lions Club Klaukkala ry:ltä 1000 € lahjoituksen lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden tukemiseen. Lämmin kiitos tekemästänne hyväntekeväisyystyöstä ja lahjoituksesta!

Tämän myötä opistossa otetaan käyttöön Leijonapassi. Sillä tuetaan lasten, nuorten ja perheiden osallisuutta ja ehkäistään syrjäytymistä lahjoitusvarojen kautta. Leijonapassi on tarkoitettu heille, joille osallistuminen ei muutoin olisi mahdollista taloudellisen tilanteen vuoksi. Passia voi käyttää kansalaisopiston lasten/nuorten/perhekurssien ja seikkailukurssien osallistumiseen. Osallistuminen on tällöin maksutonta sekä lapselle että hänen kanssaan kurssille osallistuvalle aikuiselle. Poikkeus: seikkailumuskareista ja taidekoulujen varhaisiän ryhmistä ”Nuput” ja ”Silmut” saa passilla 50 € edun. Taiteen perusopetuksen kouluihin (kuvataidekoulu, käsityökoulu ja musiikkikoulu) on erikseen haettavissa vapaaoppilaspaikkoja opintoihin ilmoittautuneille.

Lapsiperheiden taloudellisen tuen tarpeen voidaan olettaa lisääntyvän kuluvan vuoden aikana tiukentuneista säästötoimista ja yleisestä kustannustason noususta johtuen. Lisäksi tiedämme, että syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten määrä on jo nyt liian suuri. Näiden haasteiden taklaamiseksi teemme opistossa matalan kynnyksen toimia. Näitä ovat muun muassa lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden lisääminen lyhytkurssien, kuten Nurmi-Nallen seikkailukurssien kautta. Taideharrastuksen saavutettavuus ja toteutuminen mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle on tärkeä tavoite. Taiteen tekemisen kautta tuetaan kokonaisvaltaista kasvua ja kehittymistä sekä psyykkistä hyvinvointia.

Opisto on vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen yleishyödyllinen yhteisö ja oppilaitos, joka toteuttaa lain mukaisesti tehtäväänsä: se edistää ihmisten monipuolista kehittymistä, hyvinvointia sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus.

Lahjoitusvarat myönnetään hakijoille ilmoittautumisjärjestyksessä, 1 etu/perhe. Ilmoittautumiset kansalaisopiston kursseille alkavat 10.6. klo 9. https://uusi.opistopalvelut.fi/nurmijarvi/fi/ Seikkailumuskareihin on ilmoittautuminen jo avoinna. https://bit.ly/seikkailukurssitsyksy2024
Ota yhteys toimistoon edun saamiseksi p. 040 938 1007 / 040 936 0080 (ark. ma-pe klo 9-16, pe klo 9-14).