Kansalaisopisto
Nurmijärven Opisto toimii Nurmijärven kunnan alueella. Kansalaisopiston lisäksi opistossa toimivat taiteen perusopetuksen koulut: Nurmijärven käsityökoulu, Nurmijärven kuvataidekoulu ja Jukolan musiikkikoulu.
Piilota taustavideo
Tervetuloa Opistoon!
Nurmijärven Opisto on aktiivinen ja rohkea kansalaisopisto. Kurssitoiminta on avointa ja saavutettavaa. Kansalaisopiston kurssit ovat ensisijaisesti aikuisille suunnattuja. Erikseen tarjonnasta löytyy perhekursseja, joihin pienet lapset ja aikuiset osallistuvat yhdessä. Lisäksi kursseista löytyy lasten omia ryhmiä. Kansalaisopiston lisäksi opistossa toimii taiteen perusopetusta antavia taidekouluja: kuvataidekoulu, käsityökoulu ja musiikkikoulu.
Opisto on elinikäistä ja jatkuvaa oppimista edistävä sivistykselliseen tasa-arvoon suuntautunut opiskeluyhteisö. Tarjontaa määrittelevät paikalliset koulutustarpeet.
Opiston kursseille osallistuu vuosittain n. 15000 kurssilaista. Opetustunteja toteutuu n. 22 500. Nurmijärven Opisto on kannatusyhdistyksen ylläpitämä vapaan sivistystyön yksityinen oppilaitos. Se on toiminut Nurmijärven kunnan alueella vuodesta 1956.
*******
Ajankohtaista
Kevään 2025 uudet kurssit on julkaistu
Ilmoittautuminen kevään kursseille alkaa ma 9.12. klo 9
Nurmijärvi250 biisikisa
Nurmijärven Opisto järjestää keväällä 2025 biisikisan. Tämä kisa on avoin kaikille, ei vain pelkästään nurmijärveläisille. Biisin voi säveltää ja sanoittaa yksin tai kavereiden kanssa lähettämällä mp3-tiedoston ja sanoituksen pdf-muodossa osoitteeseen
Kurssit ja ilmoittautuminen
Opiston kaikille kursseille ilmoittaudutaan ennakkoon ilmoittautumisjärjestelmällä (ei tekstiviestillä eikä sähköpostilla).
Ilmoittautumisjärjestelmässä voit tutustua kursseihin sekä tehdä ilmoittautumisen kursseille.
Nurmijärven Opisto Instagramissa
Missio
Nurmijärven Opisto edistää elinikäistä oppimista ja sivistyksellistä tasa-arvoa.
Arvot
Avoimuus – Opisto toimii matalalla kynnyksellä, opiskelijan lähtökohdista riippumatta. Suvaitsevaisuus on toiminnan keskiössä niin asiakkaiden, työntekijöiden kuin sidosryhmien näkökulmasta. Kaikki toiminta on läpinäkyvää.
Aktiivisuus – Opisto on tavoitettavissa ja saavutettavissa helposti, ja reagointi eri tilanteissa on ketterää. Alueellinen yhteistyö on tiivistä eri toimijoiden kanssa. Toiminnassa otetaan huomioon kestävä kehitys.
Monipuolisuus – Opiston tarjonta on laadukasta, monipuolista ja eri kohderyhmille suunnattua. Se myös kohdistuu alueellisesti ympäri kuntaa. Kurssitoiminnan lisäksi opisto järjestää tapahtumia, esityksiä, näyttelyitä ja luentoja.
Kestävä kehitys
Nurmijärven Opisto on kestävän kehityksen sertifioitu oppilaitos (OKKA-säätiö, 2020). Tämä vaatii jatkuvaa työtä ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia toimia opiston toiminnassa. Vuosittain valitaan teemat, joihin keskitytään erityisesti. Lukuvuoden 2024-2025 teemat ovat: 1. Henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvointi, opiskelijahuolto ja muu oppimisen tuki, 2. Minä ja ympäristö sekä 3. Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys. Kestävän kehityksen huomioiminen läpäisee koko opistotoiminnan ympäristövastuun, sosiaalisen, taloudellisen ja kulttuurisen vastuun näkökulmista.
Opistossa toimii Kestävän kehityksen työryhmä, joka pohtii toimintaa erityisesti kestävän kehityksen näkökulmasta. Alkavana lukuvuonna on edessä sertifikaatin uusiminen. On selvää, että vaikka sertifikaatti on kertaalleen myönnetty, ylläpitävää työtä pitää jatkaa aktiivisesti.
Maksaminen ja alennukset
1. Verkkomaksu
Voit maksaa suoraan ilmoittautumisen päätteeksi verkkomaksuna. Jos kurssin saa maksaa kulttuuri- tai liikuntaedulla, voit maksaa myös Smartum ja Epassi -etumaksutavoilla. Eri maksutapojen painikkeet näkyvät ilmoittautumisen vahvistussivulla, kun olet täyttänyt henkilötietosi ilmoittautumislomakkeelle ja klikannut Lähetä ilmoittautuminen -painiketta. Huom! Ostoskoriin valitut kurssit voi maksaa verkossa vain yhdellä maksutavalla.
2. Lasku
Mikäli ohitat verkkomaksun tai ilmoittaudut puhelimitse, saat sähköpostiin maksulinkin, jonka kautta lasku maksetaan verkkomaksutavoilla. Pyydettäessä lähetämme pdf- tai paperilaskun.
3. Muut maksutavat omalta laitteeltasi. Toimistossa ei ole korttimaksupäätettä.
Edenred -mobiilimaksu
Kurssimaksun voit maksaa Edenredin mobiilisovelluksella. Valitse maksun saajaksi Nurmijärven Opisto ja maksa kurssimaksu. Saamme tiedon maksusta ja maksajasta.
Epassi (ks. kohta 1-2 Epassi-painike) tai Epassin nettisivujen kautta verkkomaksuna.
Smartum (ks. kohta 1-2 Smartum-painike) tai mobiilimaksuna. Smartum Help Center
Smartum ja Tyky -liikunta- ja kulttuurisetelit
Voit tuoda, lähettää tai jättää setelit opiston lukolliseen postilaatikkoon. Lähetämme kuitin suorituksesta. Muistathan allekirjoittaa setelit. Kysy lisätietoja toimistosta.
4. Omat ilmoittautumiseni
Pääset tarkastelemaan omia ilmoittautumisia ja avoinna olevia laskuja, sekä maksamaan jo laskutuksessa olevia laskuja verkkomaksuna.
Klikkaa opiston ilmoittautumissivulla Omat ilmoittautumiseni -tekstiä sivun yläreunassa. Kirjoita Sähköposti -kenttään se sähköpostiosoite, jonka olet ilmoittanut opistolle ilmoittautuessasi. Saat sähköpostiisi viestin, jossa olevalla linkillä pääset omiin kurssitietoihisi.
Huom! Työnantajan omaehtoiseen liikunta- ja kulttuuritoimintaan myöntämät maksuvälineet ovat henkilökohtaisia, eikä niillä voi maksaa ruoka- ja juomakursseja, kielikursseja eikä tutkintoon johtavaa koulutusta.
OP Uusimaa FI49 5301 7420 0102 66
Käytäthän ensisijaisesti maksulinkkiä tai pyydä toimistosta pdf-lasku.
Alennukset ja edut:
Opintoseteli (= alennettu kurssimaksu tai maksuton kurssi)
Opetushallitus on myöntänyt opintoseteliavustusta käytettäväksi kurssimaksujen alentamiseen eläkettä saavien ja kehitysvammaisten osalta. Avustus kohdennetaan eri ainealueiden tiettyihin kursseihin. Kurssin esittelytekstissä on maininta: (opintosetelikurssi) jolloin tämä kurssi on maksuton tai kurssimaksu on alennettu ko. ryhmään kuuluvalle. Kurssit ovat kaikille avoimia ja täyttyvät ilmoittautumisjärjestyksessä. Tarvittaessa pyydämme nähtäväksi alennukseen oikeuttavan kortin tai muun todistuksen.
INTO-etu
työttömille tai perusopetuksen jälkeistä koulutusta vailla oleville oppivelvollisuusiän ylittäneille henkilöille suunnattu. Kohderyhmään kuuluvat saavat käyttöönsä lukuvuodeksi opintoseteliedun 50 €/hlö (henkilökohtainen). Tämän edun voi käyttää kurssimaksun tai kurssimaksujen alentamiseen osallistuessaan kurssille/kursseille. Ota yhteys toimistoon edun saamiseksi 040 936 0080.
Leijona-passilla tuetaan lasten, nuorten ja perheiden osallisuutta ja ehkäistään syrjäytymistä lahjoitusvarojen kautta. Leijona-passi on tarkoitettu heille, joille osallistuminen ei muutoin olisi mahdollista taloudellisen tilanteen vuoksi kansalaisopiston lasten/nuorten/perhekurssien ja seikkailukurssien osallistumiseen. Osallistuminen on tällöin maksutonta sekä lapselle että hänen kanssaan kurssille osallistuvalle aikuiselle (1 etu/perhe). Poikkeus: seikkailumuskareista, taidekoulujen Nuppu- ja Silmu -ryhmistä saa passilla 50 € edun. Etu myönnetään yhteydenottojärjestyksestä niin kauan, kuin lahjoitusvaroja on. Lahjoitusvarat Lions Club Klaukkala.
Ota yhteys toimistoon 040 938 1007 / 040 936 0080
Taidekoulujen vapaaoppilaspaikat
Jukolan musiikkikoulun, Nurmijärven kuvataidekoulun ja Nurmijärven käsityökoulun hyväksytyille oppilaille on mahdollista hakea vapautusta maksusta yhden lukuvuoden ajaksi. Hakemukset tulee palauttaa 15.8. mennessä. (Mahdollinen kevään lisähaku 15.1. mennessä). Lomakkeet löytyvät koulujen kotisivuilta sekä paperiversiona opiston toimistosta.
Kaikukortti
Henkilöt, joille on myönnetty Kaikukortti, voivat osallistua opiston kursseille maksutta max 2 kurssia/lukukausi/henkilö. Huom. ilmoittaudu kurssille puhelimitse, jotta voidaan varmistua onko ko. kurssille Kaikukorttipaikkoja. Kaikukorttia ei voi käyttää samanaikaisesti muiden etujen kanssa. Kaikukortti on henkilökohtainen.
Ei koske taiteen perusopetusta, yksilöopetusta, tentittäviä kursseja tai materiaalimaksuja.
Kaikukortti-ilmoittautumista koskevat samat perumisehdot, kuin muitakin ilmoittautumisia. Osallistumisen perumisen voi tehdä kuluitta viimeistään 8 vrk ennen kurssin alkua. Osallistumisen peruminen tämän jälkeen tai peruutuksen tekemättä jättäminen velvoittaa kurssimaksun maksamiseen.
**************
What is a “Kaikukortti”?
The cardholder of Kaikukortti is able to attend max. 2 Nurmijärven Opisto’s courses per term/semester free of charge.
Please note, Kaikukortti is for the cardholder’s personal use only and does not apply to Nurmijärven Opisto’s basic art education which is part of the national curriculum. It is also not applicable to individual lessons and tutoring, exam-based courses or course material fees.
How do I use the Kaikukortti for a course at Nurmijärven Opisto?
You can enroll in a course online or by phone. Please prepare to present the Kaikukortti upon enrolment.
However, if you are unable to attend your chosen course, the cancellation must be done eight days before the course start the very latest. Failing to do so, you are obliged to pay the course fee in full. See also our cancellation policy.
Peruminen
Osallistumisen peruminen
- Perumisen voi tehdä netissä ilmoittautumisjärjestelmässä, soittamalla tai sähköpostitse.
- Opettajalle perumista ei tehdä. Poikkeuksena ovat musiikin yksilötunnit, joista ilmoitetaan myös opettajalle.
- Kansalaisopiston kursseille osallistumisen voi perua kuluitta viimeistään 8 vrk ennen kurssin alkua. Osallistumisen peruminen tämän jälkeen tai peruutuksen tekemättä jättäminen velvoittaa kurssimaksun maksamiseen. Perumisehdot koskevat myös mm. Kaikukortilla sekä muilla eduilla maksavia asiakkaita.
- Perumisajankohta on poikkeava taidekoulujen, leirien ja joidenkin majoituksen sisältävien kurssien osalta. Poikkeavat perumisehdot on mainittu kansalaisopiston kurssitiedoissa ja taidekoulujen nettisivuilla.
- Opettajalle ilmoittaminen, maksamatta jättäminen tai kurssilta pois jääminen ei ole peruminen.
Opintojen keskeyttäminen
- Kurssimaksuja ei hyvitetä opintojen keskeyttämisen vuoksi. Ryhmän vaihtaminen toiseen on mahdollista, mikäli tilaa on. Ota yhtettä toimistoon.
Kurssin peruminen tai keskeyttäminen
- Opisto voi perua suunnitellun kurssin, mikäli kurssilla ei ole tarpeeksi osallistujia. Kurssi joudutaan myös joskus lopettamaan, jos ryhmäkoko vähenee alle minimin. Näissä tapauksissa kurssimaksuja palautetaan.
- Opistosta riippumattomista syistä kurssikertoja voi jäädä pitämättä 1-2 kertaa. Poikkeusoloissa myös osa tunneista saatetaan siirtää lähiopetuksesta etäopetukseen. Tällöin kurssimaksuja ei hyvitetä.
Yleisiä ohjeita opiskelijoille
Ohjeita osallistujalle Teams -ohjelman käyttöön pdf-muodossa
TEAMS-osallistuja.pdf
TEAMS-Osallistuja
TEAMS-Android_puhelin osallistuja
Opetuspaikat
Toimisto
Nurmijärven Opisto
Aitohelmi 2. krs / Klaukkala
Klaukkalantie 72
01800 Klaukkala
Toimisto avoinna
ma-to klo 9.00–16.00,
pe klo 9.00–14.00
040 938 1007
Klaukkala
Aitohelmi, Klaukkalantie 72
Haikalan koulu, Professorintie 5
Harjulan koulu, Viljelystie 30
Isoniitun koulu, Löydöskuja 2
Klaukkalan kirjasto, Kuonomäentie 2
Klaukkalan koulu, Kuntotie 1
Klaukkalan seurakuntakeskus, Ylitilantie 6
Klaukkalan työväentalo / Männikkö, Kiikkaistenkuja
Monikko, Kuntotie 7 (www.monikko.info)
Mäntysalon koulu, Havumäentie 7
Studiopysäkki Klaukkala, Järvihaantie 4 b 2. krs.
Taitokeskus Klaukkala, Klaukkalantie 72
Taidekämppä, Klaukkalantie 70 e (rivitalon pääty, kulku päiväkodin pihan läpi)
Tello-sali, Kuonomäentie 2
Ylitilantien päiväkoti, Ylitilantie 5
Kirkonkylä
Ahjola, Nahkurintie 6
Bänditila
Iso Pappila, Pappilantie 3
IhanTalo, Ihantolantie 2
Kivenpuiston koulu, Aleksis Kiven tie 18
Kirkonkylän seurakuntakeskus, Kirstaantie 5-7
Lukkarin koulu, Punamullantie 18
Maaniitun koulu, Heikkiläntie 27
Nurmijärven yhteiskoulu, Pratikankuja 8
Nurmijärven pääkirjasto, Punamullantie 1
Valtuustosali, Keskustie 2b
Rajamäki
Länsikaaren koulu, Kehätie 37
Noppi, Kiljavantie 3
Rajamäen koulu, Tykkimäentie 1
Rajamäen kirkko, Patruunantie 7
Rajamäen kirjasto, Kiljavantie 1
Rajamäen uimahalli/neuvottelutila, Kuntolanpolku 1
Rajamäen lukio, Keskusraitti 1 (sisäänkäynti Kuntolanpolun puolelta)
Seitsemän veljeksen koulu, Kuntolanpolku 1
Muut kylät
Karhunkorven koulu, Raalantie 309
Lepsämän koulu, Lepsämäntie 775
Nukarin koulu, Nummenniityntie 14
Palojoen koulu, Koulunkulmantie 166
Raalan vanha koulu, Hynnänkorventie 281
Röykän koulu, Kangastie 8
Uotilan koulu, Uotilan koulutie 81
Valkjärven koulu, Valkjärventie 460
Kannatusyhdistys
Opiston ylläpitäjä ja taustayhteisö on Nurmijärven Opiston kannatusyhdistys ry., jonka jäseneksi voi liittyä ilman erillistä jäsenmaksua. Jäsenyys ei velvoita mihinkään ja on voimassa toistaiseksi. Yhdistyksen jäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus.
Kannatusyhdistyksen hallituksen sekä opiston johtokunnan jäsenet (varajäsenet) v. 2024:
Raili Leivo, pj (Anne Breiling)
Eeva Malmi, vpj (Aleksi Matikainen)
Kirsi Hara (Paula Salmikangas)
Kaija-Liisa Kiviniemi (Mika Sipura)
Teija Määttä (Pirjo Wihuri)
Mika Valli (Susanna Huppunen)
Marja Viljamaa, kunnan edustaja (Kaisa Laine)