Palaan ajassa taaksepäin siihen hetkeen, jolloin opettajat ja idean isä Juha Menna tulivat luokseni ja ehdottivat jotakin ihan uutta – kuvataidelinjan perustamista Nurmijärven Opistolle. Muistan ennen kaikkea tunteen: innostus ja pieni epäröinti kulkivat käsi kädessä. Ajatus taidekoulumaisesta, vuoden kestävästä kokonaisuudesta kansalaisopistossa oli valtavan kiinnostava – mutta – niinpä, se mutta tulee aina.
No, tapani on, että en sano ei heti ensikuulemalla, vaan lähdin viemään asiaa eteenpäin.
Sovimme opettajien ja rehtori Jenni Karemon kanssa palaverin, jonka tarkoitus oli esittää asia rehtorille ja tutkia käytännön mahdollisuuksia. Palaveri meni hyvin, sillä meillä on nyt tammikuussa 2026 kuvataidelinja lukuvuoden puolessavälissä. Ei se ihan niin helppoakaan ollut, kuvataidelinja vaati meiltä paljon. Ajattelua, rakenteita, johtokunnan hyväksynnän ja yhteistä tahtoa.
Näin laaja ja kunnianhimoinen kokonaisuus ansaitsee myös opintopisteytyksen.
Aloimme rehtorin kanssa pohtia, millä tavalla tämä voisi meillä toteutua. Miten rakentaa tavoitetasoltaan poikkeava ja laadukas kokonaisuus, joka olisi pedagogisesti kestävä, innostava opiskelijoille ja samalla linjassa vapaan sivistystyön kanssa. Työni opintopistekurssien parissa oli käynnissä. Olin Helsingin Yliopiston täydennyskoulutuksessa, jossa oli tehtävänä toteuttaa omaan työhön liittyvä hanke. Nimittäin aika nopeasti kävi selväksi, että näin laaja ja kunnianhimoinen kokonaisuus ansaitsee myös opintopisteytyksen ja oli juuri sopiva hanke opintoihini. Se ei syntynyt itsestään – vaan opettajien kanssa yhdessä, keskustellen, muotoillen, hiomalla.
Kesä 2025 oli jännityksen aikaa. Tuleeko opiskelijoita? Löytääkö kuvataidelinja oppijansa? Muistan sen helpotuksen ja ilon, kun ilmoittautumisia alkoi tulla – ja niitä tuli. Silloin tiesin, että olimme tarttuneet johonkin olennaiseen.
Nyt, kun linja on käynnissä, on ollut ilo seurata taideoppijoita. Heidän nälkäänsä oppia. He haluavat kokeilla, ymmärtää, syventyä. Kuvataidelinjalla tehdään grafiikkaa, maalataan öljyväreillä ja vesiohenteisilla väreillä, työskennellään sekatekniikoilla. Piirretään – paljon. Piirretään elävää mallia, tutkitaan kehoa, liikettä ja tilaa. Muovaillaan, myös elävästä mallista, käsin ja katseella yhtä aikaa.
…vastassa on usein syvä hiljaisuus. Sellainen, joka ei ole tyhjää vaan täyttä. Keskittynyttä.
Ja kaiken tämän keskellä tapahtuu jotakin erityistä. Jos satun “erehtymään” tunnille kesken työskentelyn, vastassa on usein syvä hiljaisuus. Sellainen, joka ei ole tyhjää vaan täyttä. Keskittynyttä. Harmoniaa. Näen onnellisia ilmeitä, uppoutuneita katseita, käsien varmaa liikettä. Hetkiä, joissa oppiminen ja merkityksellisyys kohtaavat.
Ajattelen, että jotakin olennaista tapahtuu nyt – joka viikko, jokaisella tunnilla. Kuvataidelinja ei ole vain opintokokonaisuus. Se on tila kasvaa, syventyä ja olla taiteen äärellä toden teolla.
Ja koulutuspäällikkönä voin sanoa tämän: olen kiitollinen, ylpeä ja aidosti liikuttunut siitä, että saamme olla mahdollistamassa tätä.
Päivi Takala, kuvataiteen koulutuspäällikkö
