Peruminen

Osallistumisen peruminen 

  • Perumisen tehdään netissä ilmoittautumisjärjestelmässä, soittamalla tai käymällä toimistossa 
  • Opettajalle perumista ei tehdä. Poikkeuksena on musiikin yksilötunnit, joista ilmoitetaan myös opettajalle.
  • Kansalaisopiston kursseille osallistumisen voi ilman kuluja perua viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua. Osallistumisen peruminen tämän jälkeen velvoittaa kurssimaksun maksamiseen.
  • Opettajalle ilmoittaminen, maksamatta jättäminen tai kurssilta pois jääminen ei ole peruminen. 

Opintojen keskeyttäminen 

  • Kurssimaksun maksaminen on opiskelupaikan lunastus, joten kurssimaksuja ei hyvitetä opintojen keskeyttämisen vuoksi. Ryhmän vaihtaminen toiseen on mahdollista, mikäli tilaa on. 

Kurssin peruminen tai keskeyttäminen 

  • Opisto voi perua suunnitellun kurssin, mikäli kurssilla ei ole tarpeeksi osallistujia. Kurssi joudutaan myös joskus lopettamaan, jos ryhmäkoko vähenee alle minimin. Näissä tapauksissa kurssimaksuja palautetaan.  
  • Koronapandemiasta tai muista opistosta riippumattomista syistä kurssikertoja voi jäädä pitämättä 1-2 kertaa. Poikkeusoloissa myös osa tunneista saatetaan siirtää lähiopetuksesta etäopetukseen. Tällöin kurssimaksuja ei hyvitetä.  

TOIMISTO

Nurmijärven Opisto
Klaukkalan Aitohelmi, 2. krs
Klaukkalantie 72
01800 Klaukkala

Toimisto avoinna:
ma-to klo 9.00-16.00
pe klo 9.00-14.00

Puh. 040 938 1007 & 040 936 0080

Nurmijärven opiston toimisto